Kolme kuukautta harjoittelua takana ja aika palata takaisin Suomeen. Tässä vielä oma mielipiteeni ja loppukommentit harjoittelustani ja harjoittelupaikasta. Odotukseni harjoittelupaikasta olivat heti alkuun todella korkealla ja ensivaikutelma sairaalasta oli todella lupaava. Tavoitteet, joita asetin harjoittelulleni, pitkälti täyttyivät. Pääsin näkemään ja tutustumaan klinikan eri osastoihin. Tapasin paljon uusia ihmisiä ja pääsin tutustumaan heidän työtehtäviinsä. Urheiluklinikka sairaalalla on todella suuri ja heillä on hyvät lähtökohdat ja mahdollisuudet urheilun ja hyvinvoinnin saralla. Heillä on uudet tilat ja uudet laitteet. Työntekijät tulevat pääosin suoraan koulunpenkiltä, joten tietotaito on tuoretta. Mitä pidempään klinikalla työskentelin, huomasin kuitenkin, että monet asiat hoidettiin niin kuin oli totuttu vuosien aikana. Vaikka sairaalalla työskentelee todella paljon nuoria opiskelijoita, mielestäni heidän tietojaan ja taitojaan hyödynnettiin aivan liian vähän. Miele
Kehittämistehtävän löytäminen ei ollut niin helppoa kuin aluksi ajattelin. Alkuun tuntui, että klinikalla on mahdollisuudet vaikka mihin ja kaikki suhtautuivat ideaan positiivisesti. Kehittämisideoiden syntyessä alkoi kuitenkin tuntua siltä, että uudistuksia ei kaivata, eikä niihin edes haluta käyttää ylimääräistä energiaa. Helpompi mennä samalla vanhalla kaavalla mihin on totuttu. Sain idean työntekijöiden välisestä kilpailusta, että olisi mukava järjestää vastaavanlainen kilpailu asiakkaiden kesken, joka motivoisi heitä treenaamaan tehokkaammin salilla. Koska kuntosalilla treenaa paljon sairaalan potilaita, kilpailun olisi oltava jokaiselle sopiva ja turvallinen tapa treenata. Kilpailun tulisi olla myös mahdollisimman yksinkertainen ja helposti toteutettava sekä lähestyttävä, jotta jokainen, joka siihen haluaa osallistua, saisi mahdollisuuden. Erityisesti lähdin miettimään kilpailua asiakkaiden sairauksien pohjalta ja ettei se olisi liian kilpailuhenkinen. Kilpailun ideana on ker