Siirry pääsisältöön

Hallo Deutschland

Taas kohti uusia haasteita ja seikkailuja. Tällä kertaa ilmoittauduin restonomiopiskelijoiden matkaan Saksaan töihin joulutoreille. Tarkoituksenamme on siis olla Saksassa kuukauden verran töissä Kalevala Spirit Oy:llä Suttgartin joulutorilla.

Matkamme alkoi kaikilla sunnuntaina 20.11. Lensin yksin Helsingistä Frankfurttiin sunnuntai aamuna ja jatkoin junalla matkaa Frankfurtista Stuttgarttiin. Päivä vierähti nopeasti tuttujen seurassa ja illasta saavuimmekin kahden muun opiskelijan kanssa hostellillemme, jossa meitä odotti tuleva työporukkamme. Hostellimme sijaitsee aivan keskustan liepeillä noin 10 minuutin kävelymatkan päästä itse joulutorialueesta.

Kajaanin ammattikorkeakoulun edustus Suttgartissa!

Aloitimme työviikkomme heti maanantai aamusta kello 9 aikaan. Päivä menikin tutustuessa eri työpisteisiin sekä toria rakentaessa. Rakensimme toria koko maanantaina ja tiistain sekä keskiviikkona jatkoimme rakentamista aina avajaisiin asti. Joulutorin avajaiset olivat siis keskiviikkonan kello kuudelta illalla.





Avajaiset menivät hurjan nopeasti ja porukkaa oli jonoksi asti paikalla! Kiirettää riittä jokaisella. Itse olin suurimman osan keittiössä töissä avajaisten aikana. Kyllä sitä tulevana liikunnanohjaajana taipuu kaikenlaisiin tehtäviin töihin. Keittiössä teimme lohikojulle myyntiin vaaleita sekä tummin leipiä ja kutsuvieraille kraavilohileipiä. Oli varsin mielenkiintoihin ja kiireinen ilta. Mukavaa oli!





Loppu viikko torstaista lauantaihin menikin lettukojulla paistaessa lettuja. Aika meni siellä aivan mielettömän nopeasti. Ihmisiä kävi paljon ja kiirettä riitti. Vaikka saksankieli ei vielä halussa olekaan, englannilla pärjää onneksi aika pitkälle. Monesti ihmiset tulevat puhumaanminulla saksaa ja vastaan heille englanniksi. Tähän asti kommunikointi on sujunut oikein hyvin ja ihmiset ovat erittäin kiinnostuneita meistä suomalaisista. Asiakaspalvelutyö on kyllä mahtavaa ja rikastuttavaa! Uusia ihmisia, uusia tarinoita ja iloisia kasvoja, mikä onkaan sen parempaa :)

Meillä on torilla kaikenkaikkiaan neljä eri pistettä: glögi-koju, lettu-koju, lohi-koju sekä hirsimökki erilaisia Suomalaisia tuotteita varten.

Glögi- kojulta saa nimensä mukaisesti ostettua glögiä. Meillä on myynnissä kolmea erilaista glögiä: lasten glögiä eli ilman alkoholia, perinteistä glögiä, jossa on 6 prosenttia alkoholia sekä kolmantena ja samalla uutena tuotteena lumiglögiä, joka on nimensä mukaan valkoista ja siinä on 8 prosenttia alkoholia.

Lettu-kojulla meillä on tarjolla suolainen lettu lohitäytteellä sekä makeina vaihtoehtoina valdelmahillolla, puolukkahillolla tai suklaalla.

Lohi-kojulta on mahdollista ostaa ruoka-annoksia. Meillä on kahdenlaisia leipiä, joihin saa valita joko lohitäytteen tai hirvimakkaraa. Leipien lisäksi on mahdollista ruoka-annos lohella, perunoilla, salaatilla ja leivällä.

Hirsimökistä meiltä  löytyy Suomalaista käsityötä, herkkuja ja juotavia sekä pieni Gini baari.

Tarjonta on erittäin kattava ja saamme olla torilla täysin "omassa rauhassa". Erilaiset kojumme, telttamme ja ruoanlaittopisteemme muodostavat yhdessä oman pikku Suomi-kylän, jossa ei ole muita ulkopuolisia myyjiä. Ihmisiltä on tullut todella paljon positiivista palautette kylästämme. Monet pitävät sitä jopa joulutorin kauneimpana ja parheimpana alueena.


Glögi ja lohi ovat erittäin suosittua ja haluttua torilla. 

Suomalaista maanläheistä tyyliä osataan arvostaa Saksassa. 

Mitä pidemmälle iltaa mennään, sitä enemmän ihmisä saapuu paikalle.

Kommentit

  1. Kuulostaa ja näyttää tosi houkuttelevalta, olisi niin mukava päästä sinne teitä katsomaan. Sie wünschen bitte?

    VastaaPoista
  2. Hello Deutschland!
    Saksan naapurimaassa Belgiassa lähes 17v. asunneena voin kuvitella ja aistia jouluisen tunnelman tänne asti. Hyvää joulun odotusta sinnekin saksalaiselle joulutorille!
    t. Eero Paljakka

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

First week in Singapore

Täällä sitä vihdoin ollaan toisella puolella maapalloa Singaporen kuumuudessa. Alkoi välillä tuntua jopa toivottomalta tämä vaihtoon lähteminen kaikkien kouluhommien ja töiden keskellä. Stressi meinasi viedä vallan kokonaan, mutta nyt onneksi saa jo hieman huokaista helpotuksesta. Tosin Singaporessa alkaa aivan uudenlaiset haasteet!  Lentomme lähti Suomesta Helsinki-Vantaan lentokentältä tiistaina 13.10 klo 23.55. Meitä lähti siis kaksi liikunta-alan opiskelijaa Kajaanin ammattikorkeakoulusta vaihtoon Singaporeen. Pääsimme istumaan lentokoneessa Essin kanssa vierekkäin, joten matka sujuin paljon joutevammin,kun oli joku kenen kanssa pystyi juttelemaan lennon ajan. Lento kestää Singaporeen noin 12 tuntia jos lentaa suoralla lennolla, muuten se ottaa aikaa vielä enemmän.. Meillä onneksi oli suorat lennot! Lento meni kaikenkaikkiin yllättävän nopeasti ja olimme perillä jopa hieman etuajassa alkuperäisestä aikataulusta. Paikallista aikaa kello oli 16.15, kun laskeuduimme eli 5 tuntia

What is going on here?!?

Aika on mennyt täällä kuin lentäen!!  Viikot kuluvat koulussa ja viikonloput tutustuessa Singaporeen. Alkaa jo hieman kauhistuttamaan, että meneekö aika jopa liian nopeasti.. Tekemisen puutetta ei ole tähän asti ollut ja tuskin tulee olemaankaan. Sitä paitsi nautin niistä hetkistä, kun saa vain olla tekemättä mitään erityistä. Täällä oman rauhan löytäminen ei kuitenkaan ole aina niin helppoa, koska asunnolla asuu viisi muutakin tyttöä ja makuhuone on jaettu toisen kanssa. Tähän asti kuitenkin yhteiselomme on sujunut hyvin mutkattomasti ja omaakin aikaa on ollut.. Olen aivan innoissani harrastusmahdollisuuksista, joita täällä on mahdollista harrastaa. Olen käynyt kuntosalilla viidesti viikossa ja uima-altaalla uimassa muutamia kertoja. Lisäksi olen päässyt laulamaan pitkästä aikaa ja tällä kertaa en karaokea!! Yksi vaihtareista oli innostunut koulun kitara klubista ja kyseli kiinnostaisiko jotakuta tulla laulamaan, kun hän soittaa kitaraa. Tuli aivan vanhat bändiajat mieleen j