Siirry pääsisältöön

About school

Ensimmäinen varsinainen opiskeluviikko on nyt takanapäin! 

Koulun pääsisäänkäynti 
Kursseja loppujenlopuksi minulle ei nyt ole kuin neljä yhteensä, joita käydään koko lukukauden ajan. Lähiopetustuntejakaan ei mahdottomasti lukujärjestyksessä ole, mutta voin jo heti ensimmäisen viikon jälkeen todeta, että kotitehtäviä on luvassa senkin edestä. Tämän koulun lisäksi luen vielä avoimessa yliopistossa kasvatustieteitä, jotka aiheuttavat vielä lisäksi hieman lisähommia, joten olen sen puolesta oikein tyytyväinen lukujärjestykseeni.

Alkuvaikutelma tämän lukuvuoden kursseista oli hyvä. Minulla on yksi kurssi pelkästään englanninkielen opiskelua, joka on suunnattu vain vaihto-oppilaille. Se on itseasiassa todella hyvä juttu minusta, koska muilla kursseilla, joilla olen, ei ole paljon muita vaihtareita. On kiva päästä tutustumaan myös muihin vaihtareihin paremmin. Englanninkielen kurssin lisäksi minulla ns. ilmaisutaidon kurssi, jossa opetellaan pitämään puheita. Näiden lisäksi minulla on vielä yksi bisnes kurssi, jossa keskitytään myyntiin sekä yksi liikunta-alan kurssi, joka puolestaan keskittyy psykologiaan ja motivaatioon urheilussa. Liikunta-alan kursseja en tosiaan saanut kuin vain tämän yhden, koska ne ovat niin haluttuja ja paikallisilla oppilailla on etuoikeus päästä ensin niille kursseille, mutta uskoisin, että myös näistä muista kursseista tulee olemaan minulle erittäin suuri hyöty tulevaisuudessa.

Onneksi ehtisimme viime viikolle seikkailla jo jonkin verran koulussa, sillä se on todella suuri!!! Vaikea arvioida mitään neliömäärää, mutta se on muutamia satoja metrejä pitkä ja siellä on yhteensä viisi kerrosta. Oikeaan luokkaan löytäminen ei siis ole mikään itsestäänselvyys. Kokoluokka on hieman eri täällä, kuin mihin on Kajaanissa tottunut. No mutta, kun lähtee ajoissa vaan etsimään oikeaa luokkaa, niin löytää varmasti perille. Ja aina on joku keneltä voi kysyä käytävillä neuvoa, jos luokkaa ei ala löytyä. Täällä tosiaan opiskelee 17 000 oppilasta, joten yksin ei varmasti tarvitse käytävillä harhailla. Hälinää ja menoa on joka puolella.


Koulun pienoismalli, josta vielä puuttuu uusi kuntosalirakennus
Ulkoasultaan koulu voisi muistuttaa erittäin suurta hotellia. Täällä on paljon sisäpihoja ja terasseja, joita koristavat suihkulähteet, koristeuima-altaat, palmut ja aurinkovarjot joiden alla on penkkejä ja pöytiä. Koululta löytyy oma pieni ruokakauppa, elektroniikkakauppa ja vaatekauppa sekä kymmeniä eri ruokapaikkoja missä on mahdollista käydä päivän aikana sekä koulupäivän ulkopuolella syömässä. Ruokaloista löytyy monia eri keittiöitä, joista on mahdollisuus saada eri Aasian maiden ruokia. Lisäksi koululta löytyy myös McDonalds, Subway ja pizzeria sekä muutamia hedelmä baareja, joista on mahdollista ostuu tuoreita hedelmiä, helemämehuja tai hedelmäpirtelöitä. Muutamista ruokapaikoista on mahdollista ostaa myös aamupala, joten jos joku aamu ei jaksa kämpillä syödä, aamupalankin voi koululle mennä syömään. 

sisäpihalta..
Lisäksi koululla on oma uima-allasosasto opiskelijoille, josta löytyy muun muassa 50 metrin uimaaltaat. Tosin olemme vasta kerran käyneet uimassa, koska sumupitoisuus on edelleen ollut niin korkea, että altaat ovat olleet suljettuina. :( Maanantaina täällä tosiaan avattiin myös uusi upea kuntosali. Siellä olenkin jo ehtinyt viettämään aikaa useampia tunteja.. Surprise surprise :D  Koulun ympäriltä löytyy myös tenniskenttiä, koriskenttiä, jalkapallokenttä ja yleisurheilukenttä, jotka ovat myös oppilaiden vapaassa käytössä. Liikuntamahdollisuudet ovat täällä siis erittäin hyvät! ..kunhan vielä tuosta sumusta päästäisiin eroon..






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

First week in Singapore

Täällä sitä vihdoin ollaan toisella puolella maapalloa Singaporen kuumuudessa. Alkoi välillä tuntua jopa toivottomalta tämä vaihtoon lähteminen kaikkien kouluhommien ja töiden keskellä. Stressi meinasi viedä vallan kokonaan, mutta nyt onneksi saa jo hieman huokaista helpotuksesta. Tosin Singaporessa alkaa aivan uudenlaiset haasteet!  Lentomme lähti Suomesta Helsinki-Vantaan lentokentältä tiistaina 13.10 klo 23.55. Meitä lähti siis kaksi liikunta-alan opiskelijaa Kajaanin ammattikorkeakoulusta vaihtoon Singaporeen. Pääsimme istumaan lentokoneessa Essin kanssa vierekkäin, joten matka sujuin paljon joutevammin,kun oli joku kenen kanssa pystyi juttelemaan lennon ajan. Lento kestää Singaporeen noin 12 tuntia jos lentaa suoralla lennolla, muuten se ottaa aikaa vielä enemmän.. Meillä onneksi oli suorat lennot! Lento meni kaikenkaikkiin yllättävän nopeasti ja olimme perillä jopa hieman etuajassa alkuperäisestä aikataulusta. Paikallista aikaa kello oli 16.15, kun laskeuduimme eli 5 tuntia

What is going on here?!?

Aika on mennyt täällä kuin lentäen!!  Viikot kuluvat koulussa ja viikonloput tutustuessa Singaporeen. Alkaa jo hieman kauhistuttamaan, että meneekö aika jopa liian nopeasti.. Tekemisen puutetta ei ole tähän asti ollut ja tuskin tulee olemaankaan. Sitä paitsi nautin niistä hetkistä, kun saa vain olla tekemättä mitään erityistä. Täällä oman rauhan löytäminen ei kuitenkaan ole aina niin helppoa, koska asunnolla asuu viisi muutakin tyttöä ja makuhuone on jaettu toisen kanssa. Tähän asti kuitenkin yhteiselomme on sujunut hyvin mutkattomasti ja omaakin aikaa on ollut.. Olen aivan innoissani harrastusmahdollisuuksista, joita täällä on mahdollista harrastaa. Olen käynyt kuntosalilla viidesti viikossa ja uima-altaalla uimassa muutamia kertoja. Lisäksi olen päässyt laulamaan pitkästä aikaa ja tällä kertaa en karaokea!! Yksi vaihtareista oli innostunut koulun kitara klubista ja kyseli kiinnostaisiko jotakuta tulla laulamaan, kun hän soittaa kitaraa. Tuli aivan vanhat bändiajat mieleen j

Something what to do in Singapore

Ja taas on aikaa kulunut eteenpäin viime postauksesta... Ei meinaa täysin edes ajassa pysyä kunnolla mukana. Tekemistä riittää aivan mahdottomastij ja koko ajan tulee uusia suunnitelmia. Tylsää ei ole ollut hetkeäkään ja ei ole tarvinnut montaa minuuttia miettiä mihin sitä aikansa käyttää.. Tekemistä kyllä keksii..  Koulu tehtäviä on myös alkanut tulemaan jonkin verran, tuntuu ettei vielä ole päässyt oikein täysillä koulurytmiin mukaan, koska on niin paljon ollut kaikkea muutakin meneillään. Edellis viikonlopun sainkin viettää yksin omassa huoneessani, kun Essi lähti yhden kämppäkaverimme kanssa reissuun Kuola Lumpuriin. Itse lähdin perjantai-illalla katsastamaan Singaporen yöelämää ensimmästä kertaa täällä ollessani. No kokemus ei ollut mitenkään erityisen hulppea tai ihmeellisempi mitä Suomessa. Ihmisiä oli todella paljon ja tanssiminen oli lähestulkoon mahdotonta siinä tungoksessa. :D Seuraavan päivän vietinkin täysin omassa seurassani yksin kierrellen paikkoja täällä. Se oli it