Siirry pääsisältöön

First week in Singapore

Täällä sitä vihdoin ollaan toisella puolella maapalloa Singaporen kuumuudessa. Alkoi välillä tuntua jopa toivottomalta tämä vaihtoon lähteminen kaikkien kouluhommien ja töiden keskellä. Stressi meinasi viedä vallan kokonaan, mutta nyt onneksi saa jo hieman huokaista helpotuksesta. Tosin Singaporessa alkaa aivan uudenlaiset haasteet! 

Lentomme lähti Suomesta Helsinki-Vantaan lentokentältä tiistaina 13.10 klo 23.55. Meitä lähti siis kaksi liikunta-alan opiskelijaa Kajaanin ammattikorkeakoulusta vaihtoon Singaporeen. Pääsimme istumaan lentokoneessa Essin kanssa vierekkäin, joten matka sujuin paljon joutevammin,kun oli joku kenen kanssa pystyi juttelemaan lennon ajan. Lento kestää Singaporeen noin 12 tuntia jos lentaa suoralla lennolla, muuten se ottaa aikaa vielä enemmän.. Meillä onneksi oli suorat lennot! Lento meni kaikenkaikkiin yllättävän nopeasti ja olimme perillä jopa hieman etuajassa alkuperäisestä aikataulusta. Paikallista aikaa kello oli 16.15, kun laskeuduimme eli 5 tuntia edellä Suomen aikaa. Koneesta pois päästyämme lähdimme metsästämään matkalaukkujamme, jotka myös tulivat hyvin nopeasta ongelmitta. Nappasimme taksin heti laukut saatuamme, joka toi meidät suoraan koululle.

Koululta meitä tuli hakemaan opiskelija ”buddymme”, joka opasti meidät opiskelija-asuntoomme. Asunnolla meitä olikin jo vastassa kolme muuta vaihtaria. Kaiken kaikkiaan solussamme asuu yhteensä kuusi. Asumme siis suuressa kerrostalossa ja asuntomme on kolmannessa kerroksessa. Solussamme on kolme makkaria yhteensä, joten jaamme makuhuoneen huonekaverin kanssa. Vessa, suihku, keittiö ja olohuone ovat kaikki yhteisiä tiloja. Yleisesti solumme on siisti ja kodikas. Makuhuoneet ovat erittäin ahtaat kahdelle ihmiselle, mutta eiköhän niihin totu..

Päästyämme kämpälle saimme hetken aikaa purkaa laukkujamme, jonka jälkeen lähdimme porukalla syömään ja ostamaan tarvittavia ruokia. Ensimmäinen ilta meni todella nopesta. Kaikki tuli niin äkkiä, ettei mikään paikan nimi, ihmisten nimet ynnä muut jääneet mieleen. Opettelimme muun muassa metron käyttöä jo heti ekalle illalla... Tällaiselle maalaistytölle ei mikään perus kulkuväline. :D 

Seuraavana aamuna lähdimmekin heti seiskan maissa hakemaan opiskelijaviisumia, jossa menikin aikaa 11 asti… Meitä oli onneksi opastamassa opiskelija boddymme, koska muuten olisimme olleet täydellisesti hukassa! Paikan päällä aika meni lähinnä odotteluun ja istumiseen. Ihmisiä oli todella todella todella paljon. Pelkästään jono rakennukseen, johon menimme, oli jo sata metriä pitkä. Se onneksi meni nopeasti. Jouduimme jokainen ottamaan paikanpäällä uudet passikuvat, koska vanhat eivät syystä tai toisesta kelvanneet. No nyt on kuitenkin viisumi kunnossa ja erittäin kauniit kuvat passissa, joka on pääasia. :D  Iltapäivän sitten käytimmekin ahkerasti tutustuen kaupunkiin.

Perjantaiaamulla aloitimme päivän kokoontumalla koulussa, jossa meitä informoitiin tulevasta lukukaudesta ja seuraavista päivistä. Lopuksi saimme lukujärjestykset ja opiskelijapassit, joilla pääsemme kulkemaan koulun porteista ja käyttämään esimerkiksi koulun liikuntamahdollisuuksia, kuten uima-allasosastoa tai kuntosalia. Tosin ilman sumupitoisuuden vuoksi emme ole vielä päässeet kokeilemaan kampuksen uima-allasta, koska ne ovat olleet sen takia suljettuna. Sää on muuten ollut todella lämmin ja hiostava täällä. Aurinko ei vaan ole tullut kovin montee kertaa esille sumupilven takaata. Aurinkoisia päiviä odotellessa :) 

Viikonloppu kuluikin tutustuessa enemmän kaupunkiin ja metron käyttöön. Kävimme muun muassa China townissa ja Marina Bayssa sekä Little Intiassa. Aivan uskomattomat fiilikset ekoilta päiviltä. Onko tämä edes todellista? Täällä on kaikki aivan toisin kuin meillä Suomessa. Kaikki on täysin epätodellista, hienoa ja suurta!




Kommentit

  1. Hieno juttu, että perustit blogin ! Päästään vähän niinkuin matkalle mukaan kaikki. Nauti joka hetkestä ! Suukkoja ja terveisiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautin varmasti ja kiitos paljon <3 Terkkuja paljon sinnekin kaikille :)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Täällä kans yks innokas lukija! Niin, niin tuttuja fiiliksiä :) nauttikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah varmasti :) Ja kyllä koitetaan nauttia ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Harjoittelu jatkuu

VIIKKO 3 Kolmannella viikolla työharjoitteluni jatkui samalla kaavalla kuin aikaisemmat viikot.  Aloitin viikkoni kuntosalilla normaaliin tapaan. Kuntosalin lisäksi kävin ohjaamassa saksankielisen liikunnan opiskelijan kanssa Body-fit kurssia. Kuntosalilla ei ole tilaa ryhmäliikunta kursseille, joten kurssit järjestetään joka kerta jossain toisessa tilassa riippuen kurssista ja päivästä. Viikon aikana pääsin myös muutaman päivän ajaksi seuraamaan lääkärien työtä urheilu-kliniikalla. Sairaalassa alkoi uusi projekti sairaalan omille työntekijöille, joka on projektiin osallistuville ilmainen. Projektiin sisältyy työntekijän haastattelu, terveyden selvitys, ergometri testaus ennen ja jälkeen projektin sekä ohjeistus projektin aikana suoritettavaan liikuntaan. Tämän projektin lisäksi olin seuraamassa vastaavaa projektia, joka oli puolestaan tarkoitettu huomattavasti ylipainoisille. Näillä potilailla ylipaino on jo aiheuttanut vakavia sairauksia ja ongelmia jokapäiväisen elämän kanssa...

Voimatestejä

Pääsin oppimaan jotain uutta kuntosalimme laitteista. Niillä voi tehdä muutakin kuin vain lihaskuntoa. Tämä oli erittäin mielenkiintoinen ja hyödyllinen kokemus töni kannalta. Kuntosalillamme on kahden eri valmistajan kuntosalilaitteita: DAVID ja Ergofit. DAVID laitteet ovat tehty hyvin varovaisesti treenaavalle. Laitteissa on todella tarkat säädöt, jotta liikkeet pysyisivät mahdollisimman hallittuina ja oikeina. DAVID laitteissa on lähes mahdoton suorittaa liike väärin. Näissä laitteissa monien säätöjen lisäksi on mahdollisuus suorittaa myös maksimivoimatestejä. Laitteeseen tulee lisälaite, joka mittaa voiman. Kun testi halutaan suorittaa, laite lukitaan, niin ettei liikerataa pystytä suorittamaan laitteessa. Lukituksen lisäksi laitteessa olevaan koloon laitetaan lisälaite, joka mittaa voiman määrän. Lisälaite nollataan ennen suoritusta, jotta tulos on todenmukainen. Liike suoritetaan lukitussa laitteessa, joka lähinnä tarkoittaa vain lihasten aktivoimista maksimiin ilman oikeaa lii...

Loppukommentit

Kolme kuukautta harjoittelua takana ja aika palata takaisin Suomeen. Tässä vielä oma mielipiteeni ja loppukommentit harjoittelustani ja harjoittelupaikasta. Odotukseni harjoittelupaikasta olivat heti alkuun todella korkealla ja ensivaikutelma sairaalasta oli todella lupaava. Tavoitteet, joita asetin harjoittelulleni, pitkälti täyttyivät. Pääsin näkemään ja tutustumaan klinikan eri osastoihin. Tapasin paljon uusia ihmisiä ja pääsin tutustumaan heidän työtehtäviinsä.  Urheiluklinikka sairaalalla on todella suuri ja heillä on hyvät lähtökohdat ja mahdollisuudet urheilun ja hyvinvoinnin saralla. Heillä on uudet tilat ja uudet laitteet. Työntekijät tulevat pääosin suoraan koulunpenkiltä, joten tietotaito on tuoretta. Mitä pidempään klinikalla työskentelin, huomasin kuitenkin, että monet asiat hoidettiin niin kuin oli totuttu vuosien aikana. Vaikka sairaalalla työskentelee todella paljon nuoria opiskelijoita, mielestäni heidän tietojaan ja taitojaan hyödynnettiin aivan liian vähän. M...