Siirry pääsisältöön

What is going on here?!?

Aika on mennyt täällä kuin lentäen!! 

Viikot kuluvat koulussa ja viikonloput tutustuessa Singaporeen. Alkaa jo hieman kauhistuttamaan, että meneekö aika jopa liian nopeasti.. Tekemisen puutetta ei ole tähän asti ollut ja tuskin tulee olemaankaan. Sitä paitsi nautin niistä hetkistä, kun saa vain olla tekemättä mitään erityistä. Täällä oman rauhan löytäminen ei kuitenkaan ole aina niin helppoa, koska asunnolla asuu viisi muutakin tyttöä ja makuhuone on jaettu toisen kanssa. Tähän asti kuitenkin yhteiselomme on sujunut hyvin mutkattomasti ja omaakin aikaa on ollut..


Olen aivan innoissani harrastusmahdollisuuksista, joita täällä on mahdollista harrastaa. Olen käynyt kuntosalilla viidesti viikossa ja uima-altaalla uimassa muutamia kertoja. Lisäksi olen päässyt laulamaan pitkästä aikaa ja tällä kertaa en karaokea!! Yksi vaihtareista oli innostunut koulun kitara klubista ja kyseli kiinnostaisiko jotakuta tulla laulamaan, kun hän soittaa kitaraa. Tuli aivan vanhat bändiajat mieleen ja päätin lähteä kokeilemaan. Eipä se mitään otakaan, jollei annakaan.. Olemme nyt muutaman kerran treenanneet yhdessä paria kappaletta. Aivan mahtavaa on ollut! Nautin todella paljon J



Nyt hieman viikonlopun reissuistamme, joita olemme jo ehtineet kokea ja näkeä!

Ensimmäisenä viikonloppuna kävimme tutustumassa China Towniin ja Little Intiaan sekä Marina Bayhin.  Nimistäkin jo voi päätellä mitä nämä paikat pitävät sisällään. China Town oli enemmän minun juttuni, koska siellä oli enemmän shoppailtavaa omaan makuuni. China Townista löytyy siis paljon pieniä halpoja putiikkeja, joista on esimerkiksi helppo lähteä etsimään tuliaisia. Putiikeissa myytiin paljon erilaista tavaraa vaatteista elektroniikkaan. Vaatteet eivät olleet vain Kiinalaisia vaatteita, vaan tyylejä löytyi monia. Putiikkien lisäksi sieltä löytyy myös kiinalaisia temppeleitä ja pitkä katu täynnä ravintoloita. Olemme käyneet yhdessä temppelissä sisällä, mutta muuten emme ole temppeleitä erikseen kierrelleet. 




Little Intia puolestaan oli täynnä pikku putiikkeja Intialaiseen tyyliin. Siellä myytiin paljon Intialaisia vaatteita ja koruja. Vaatteet ja korut olivat todella upeita useimmat, mutta eipä tällainen Eurooppalainen sellaisia kuteita missään tarvitse. Jos olisi naamiaiset tiedossa, silloin niitä voisi harkita.. Intialainen ruoka, jota söin, oli todella mausteista. Itse tykkään mausteisesta ruoasta, joten pidin erityisesti tästä ruoasta, mutta jos mausteinen ruoka ei normaalistikaan maista, silloin intialainen ei välttämättä ole oikea vaihtoehto. Little Intiassa oli myös temppeleitä, mutta niissä emme käyneet sisällä..



Little Intian ja China Townin lisäksi vietimme aikaa myös Marina Bayssä. Marina Bay on aivan uskomaton näky tällaiselle maalaisjuntille. Pilvenpiirtäjiä rakennettu vieri viereen, joita osaa koristaa erilaiset valaistukset. Siellä sijaitsee muun muassa Marina Bay Sands hotel, joka on käsittämättömän upea näky sekä ulkoota, että sisältä! Hotellin yhteydessä on mielettömän suuri ostoskeskus, jonne on muun muassa rakennettu joki, jossa kulkee muutamia veneitä. Hintaa en ole käynyt kysymässä, mitä veneajelu mahtaisi kustantaa. Hotellin takana puolestaan avautuu vihreä jättikokeinen puutarha Gardens by the Bay, jossa on sekoitettu luontoa sekä teknologiaa. Siellä suurimpina vetonauloina ovat noin 50 metriä korkeat ihmisen luomat superpuut. Iltaisin puutarhassa pidetään hulppea valo-show, jota ehdottomasti suosittelen jokaiselle joka Singaporeen tulee.
Marina Bayssä näit myös maailman suurimman maailmanpyörän Singapore Flyer. Siellä emme vielä ole kerinneet käydä, mutta täytyyhän sekin vielä kokea!
Lisäksi kävimme ihailemassa Merlion parkissa olevaa Merlion patsasta, joka sylkee vettä suustaan. Patsas on Singaporen virallinen symboli ja se esittää puoliksi leijonaa ja puoliksi kalaa.

Marina Bay Sands Hotel
Gardens by the Bay

LightShow


Merlion patsas

Toisen viikonloppumme vietimmekin eläimiä katsellessa. Lähdimme lauantai-illalla night safarille, joka nimestä päätellen on pimeällä. Olimme perillä safarilla noin kuuden aikaan ja kävimme heti alkuun ostamassa sinne sisäänpääsyliput. Lippuja ostaessa meille kerrottiin, että pääsemme sisälle vasta vartin yli kahdeksan. Meillä oli siis reilu kaksi tuntia aikaa odottaa, että pääsemme edes sisälle. Onneksi portilla oli muutamia tuliaiskauppoja ja ravintoloita, joissa sai tapettua aikaa. Maistoimme muun muassa Singapore Slingiä odotellessamme. Singapore Sling on paikallinen drinkki, joka ehdottomasti täytyy maistaa jos Singaporessa käy. Ennen kuin pääsimme itse safarille sisälle, portilla meitä viihdytti miesryhmä, joka esitti meille tulitansseja. Lopulta, kun olimme päässeet porttien toiselle puolelle, meitä odottikin siellä vielä tunnin jono... Safarilla oli mahdollista kulkea kävellen merkattuja reittejä pitkin sekä kävelyn lisäksi siellä kulki vaunuja jotka tekivät safarilla noin 40 minuutin kierroksen. Menimme siis hölmöinä ensin jonottamaan vaunuajelulle, jossa saimmekin jonottaa seuraavan tunnin.. Kun kierros oli ohitse, huomasimme, että jonoa vaunuille ei enää ollut. Olisi siis kannattanut ensin kiertää kävellen merkatut reitit ja vasta sen jälkeen mennä vaunukierrokselle. Aivan kierrosten päätteeksi menimme katsomaan vielä yhden näytöksen, jossa meille esiintyi muutamia safarin elukoita. Ja kuinka ollakaan tämän kaiken päätteeksi, multa hajosi vielä toinen varvaskenkä! Kävelin siellä sitten hetken ilman toista kenkää ja ennen kuin lähdimme safarilta pois, ostin uudet läpyskät tuliaiskaupasta. :D Kaiken puolin muuten, jos jonotusta ei huomioida, safari oli näkemisen arvoinen. Oma ehdoton suosikkini safarilla oli elefantit! Safarilla olisi ollut myös paljon muita näytöksi, jotka meiltä jäi näkemättä jonotuksen vuoksi. Siellä olisi ollut muun muassa leijonien ja tiikereiden syöttö, joka olisi varmasti ollut mielenkiintoista nähdä. Kantapään kautta oppineena, ehkä ensikerralla viisaampia tai ainakin osaa muille kertoa miten kannattaa toimia! J



"Singapore Sling" Ja että olikin hyvää!!

Viime viikonloppu menikin shoppaillessa pitkin poikin eri ostoskeskuksissa ja Universal Studiossa! Lauantaina tarkoituksemme oli lähteä katsomaan kiinalaista puutarhaa, jonne myöskin päädyimme. Tosin poikkesimme sen reissun aikana moniin ostoskeskuksiin joista matkaamme tarttui yksi jos toinenkin pussillinen ostoksia. Kiinalainen puutarha ei ollut mitenkään ihmeellinen. Siellä oli muun muassa patsaita kiinalaisista horoskoopeista, joista pystyi etsimään oman horoskooppinsa. Kukko paljastui minun kiinalaiseksi horoskoopikseni. 




Sunnuntaina heräsimme jo hyvissä ajoin ja lähdimme kohti Sentosan saarta, jossa Universal Studio sijaitsee. Ostimme kokopäivälipun joka maksoi päälle 70 dollaria. Siellä olisi ollut myös mahdollisuus ostaa ns. VIP-lippu, jolla olisi ollut mahdollista päästä jonojen ohitse, mutta emmehän me sitä taas älynneet, kun muutenkin jo tavallisen lipun hinta kauhistutti sen verta paljon.. Alueen sisällä huomasimme jo heti ensimmäisessä laitteessa, että olisi sittenkin kannattanut laittaa hieman enemmän rahaa lipun hintaan, sillä jonotimme noin tunnin verran 4D vuoristorataan. Loppujenlopuksi olimme tasan kolmessa laitteessa ja muuten kiertelimme näytöksiä ja putiikkeja joita alueelle oli.  Ehdottomasti paras laita, jossa kävimme, oli 4D vuoristorata, johon jonotimme tunnin verran. Muuten laitteet tuntuivat suht kesyiltä, joten jos vauhtia kaipaa, en välttämättä suosittele Universal Studiota niille. Lapsille paikka on taas aivan paratiisi. Sillä kaduille käveli jatkuvasti satuolentoja, joiden kanssa sai mennä ottamaan yhteiskuvia. Päivän päätteeksi kävimme Hard Rock Cafessa, joka myös on Sentosan saarella, syömässä burger-ateriat. 
















Kommentit

  1. Kiitos taas upeasta postauksesta, oli kiva tehdä tässä arjen keskellä nojatuolimatka Singaporeen ! Terveisiä täältä pimeyden keskeltä, päivät lyhenee ja haaveilen (edes !) Espanjan lennoista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kerro takaisin terveisiä sinne kaikille! :) Kiva kuulla että jaksat lukea näitä mun kirjoituksiani :)

      Poista
  2. Tosi kiva lukea näitä sun matkajuttuja! Tsemppiä vaihtoon! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Aika menee kauheen nopeesti,tuntuu että kohta pitää palata jo Suomeen takasin..

      Poista
  3. Oikein oikein mukavaa joulua ja uuttavuotta sinne pallon toiselle puolelle. Kerran vain on nuori, nauti olostasi Petra.
    Kiitos kortista, tuli jo perille. terveisin Tuula

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Harjoittelu jatkuu

VIIKKO 3 Kolmannella viikolla työharjoitteluni jatkui samalla kaavalla kuin aikaisemmat viikot.  Aloitin viikkoni kuntosalilla normaaliin tapaan. Kuntosalin lisäksi kävin ohjaamassa saksankielisen liikunnan opiskelijan kanssa Body-fit kurssia. Kuntosalilla ei ole tilaa ryhmäliikunta kursseille, joten kurssit järjestetään joka kerta jossain toisessa tilassa riippuen kurssista ja päivästä. Viikon aikana pääsin myös muutaman päivän ajaksi seuraamaan lääkärien työtä urheilu-kliniikalla. Sairaalassa alkoi uusi projekti sairaalan omille työntekijöille, joka on projektiin osallistuville ilmainen. Projektiin sisältyy työntekijän haastattelu, terveyden selvitys, ergometri testaus ennen ja jälkeen projektin sekä ohjeistus projektin aikana suoritettavaan liikuntaan. Tämän projektin lisäksi olin seuraamassa vastaavaa projektia, joka oli puolestaan tarkoitettu huomattavasti ylipainoisille. Näillä potilailla ylipaino on jo aiheuttanut vakavia sairauksia ja ongelmia jokapäiväisen elämän kanssa...

Voimatestejä

Pääsin oppimaan jotain uutta kuntosalimme laitteista. Niillä voi tehdä muutakin kuin vain lihaskuntoa. Tämä oli erittäin mielenkiintoinen ja hyödyllinen kokemus töni kannalta. Kuntosalillamme on kahden eri valmistajan kuntosalilaitteita: DAVID ja Ergofit. DAVID laitteet ovat tehty hyvin varovaisesti treenaavalle. Laitteissa on todella tarkat säädöt, jotta liikkeet pysyisivät mahdollisimman hallittuina ja oikeina. DAVID laitteissa on lähes mahdoton suorittaa liike väärin. Näissä laitteissa monien säätöjen lisäksi on mahdollisuus suorittaa myös maksimivoimatestejä. Laitteeseen tulee lisälaite, joka mittaa voiman. Kun testi halutaan suorittaa, laite lukitaan, niin ettei liikerataa pystytä suorittamaan laitteessa. Lukituksen lisäksi laitteessa olevaan koloon laitetaan lisälaite, joka mittaa voiman määrän. Lisälaite nollataan ennen suoritusta, jotta tulos on todenmukainen. Liike suoritetaan lukitussa laitteessa, joka lähinnä tarkoittaa vain lihasten aktivoimista maksimiin ilman oikeaa lii...

Loppukommentit

Kolme kuukautta harjoittelua takana ja aika palata takaisin Suomeen. Tässä vielä oma mielipiteeni ja loppukommentit harjoittelustani ja harjoittelupaikasta. Odotukseni harjoittelupaikasta olivat heti alkuun todella korkealla ja ensivaikutelma sairaalasta oli todella lupaava. Tavoitteet, joita asetin harjoittelulleni, pitkälti täyttyivät. Pääsin näkemään ja tutustumaan klinikan eri osastoihin. Tapasin paljon uusia ihmisiä ja pääsin tutustumaan heidän työtehtäviinsä.  Urheiluklinikka sairaalalla on todella suuri ja heillä on hyvät lähtökohdat ja mahdollisuudet urheilun ja hyvinvoinnin saralla. Heillä on uudet tilat ja uudet laitteet. Työntekijät tulevat pääosin suoraan koulunpenkiltä, joten tietotaito on tuoretta. Mitä pidempään klinikalla työskentelin, huomasin kuitenkin, että monet asiat hoidettiin niin kuin oli totuttu vuosien aikana. Vaikka sairaalalla työskentelee todella paljon nuoria opiskelijoita, mielestäni heidän tietojaan ja taitojaan hyödynnettiin aivan liian vähän. M...